Sosiaalinen media tappoi suomifandomin
Niin pian kuin opin lukemaan, päädyin 00-luvun puolivälissä aktiiviseksi faniksi internetissä. Niihin aikoihin fanikunnat koostuivat pääosin fanisivuista ja foorumeista — itse rakastin molempia. Ala-asteella tein omia nettisivuja erilaisilla valmiilla editoreilla, eninnä freewebsissä. Yläasteen korvilla opettelin raaka-HTML-koodaamaan sivuja, ja tätä harrastusta harjoitin peruskoulun loppuajan.
Samaan aikaan erilaiset foorumit kukoistivat, ja olin itsekin osallisena mm. moderaattorina erään fandomin suurimmalla suomenkielisellä foorumilla. Foorumit olivat myös keskeisiä paikkoja, joissa ihmiset jakoivat esimerkiksi fanifiktiota. Suomenkielisiin fikkiarkistoihin en muista törmänneeni.
Niihin aikoihin, kun opettelin HTML:ää, tapahtui kuitenkin myös jotain muuta. Facebook oli pikkuhiljaa kehittymässä ilmiöksi, ja sen vanavedessä myös sosiaalinen media yleensä. Ja tämä kehitys lopulta tappoi kulttuurin, johon kuuluivat fanisivut ja foorumit. Ja lopulta myös suomalaisen fanikulttuurin internetissä.
00-luvun suomalaista animefandomia voi kuvailla ennen kaikkea oma-aloitteiseksi. Päällä oli todellinen harrastuksen into. Fanisivuja oli pilvin pimein, ja joitain foorumejakin nousi ylitse muiden. Esimerkiksi Anikin foorumi oli varmaan aikansa isoin. Animeunioni oli Suomen animeyhdistysten yhteisö, jonka sivulla oli kaikenlaista Suomen animefandomille olennaista. Myös erilaisten alalajien, kuten yaoin, ystävät kehittivät omat sivunsa. Mukana oli siis paitsi sarjakohtaista, myös laajempaa fanitoimintaa.
Blogien pitäminen toki on pysynyt jotenkuten huudossa koko tämän ajan, mutta 10-luvun vaihteessa blogien pitäminen otti tietyssä porukassa etusijan. Samaan aikaan koettiin, että Twitter nähtiin tärkeänä osana Suomen animefanikuntaa — tuhoisin seurauksin, valitettavasti. Tumblr nousi fandomin ykköstukikohdaksi 2012 vuoden paikkeilla, ja paluuta entiseen ei ole enää tullut.
Aiemmin ihmisillä oli tapana postata fanitaidetta siinäkin tapauksessa, ettei se pääsisi deviantartin etusivulle. Sen tulisi näkemään tietty joukko ihmisiä, ja tämä oli ihan kaikkien hyväksymä fakta. Niinpä jokainen voi huoletta postata hauskan suomisanaleikin vaikka Fullmetal Alchemistista aiheelle tarkoitetulle foorumille tai dA-ryhmään. Se ei tulisi kiertämään ympäri nettiä kansan suuressa suosiossa, mutta ne, ketkä kuvan näkivät, varmasti kokivat sen olevan hauska.
Sosiaalinen media toimii erilaisella logiikalla. Siellä pyrkimys on maksimoida näkyvyys, tykkäykset ja jaot. Ja tämä maksimointi onnistuu parhaiten kirjoittamalla kaikki viestit ja sarjakuvanpätkät englanniksi. Lopulta kävi niin, että suomenkielisiä faniympäristöjä ei enää juuri ole. Ei ainakaan samassa mittakaavassa, kuin ennen.
Suuri osa kansasta, varsinkin nuorista, on täysin somen logiikan pauloissa. Saamme jatkuvasti kuulla, kuinka some aiheuttaa esimerkiksi jatkuvaa mielenterveysongelmien kasvua, kun nuoret kokevat hirveitä paineita niin ulkonäöstä kuin siitäkin, onko nyt tarpeeksi pidetty ja kuuluissa somen mittakaavassa, onko tykkäyksiä tarpeeksi. Tykkäyksetkin toimivat kuin riippuvuutta aiheuttava huume. Se sama somen kasvun aiheuttama yhteiskunnan muutos, joka tappoi suomifandomit, on myös muilla tavoin aiheuttanut meille enemmän haittaa kuin hyötyä.
Vaikka joitakin pienen piirin suomenkielisiä Facebook- tai Discord-ryhmiä voi toki olla olemassa, eivät ne millään tavalla vedä vertoja menneeseen. Edellä mainitut Animeunioni ja vastaavat sivut kuolivat 10-luvun puolivälissä. Anikin foorumi on ollut offlinessa vuosia. Vaikka kuvalaudat ovat voimavara, jotka ovat onnistuneet porskuttamaan tiensä internet 1.0:sta nykypäivään, on Ylilaudan /a/:kin aktiivisuudessaan pelkkä varjo entisestä.
Teoriassa somen sisäinen, suomenkielinen fandom voisi toimia. Näin kävi vuosina 2013-2015, kun Tumblrissa toimi "Jättiläisii turpaan" -Attack on Titan -fanijoukko. Tämä on kuitenkin monesti aika vaikeaa saavuttaa: Jättiläisii turpaankin vaati tiiviin Tumblr-yhteisön ja yllättäen räjähdysmäisesti suosioon nousseen sarjan. Siitäkään liekistä ei hiipuessaan jäänyt jäljelle juuri mitään.
Tilanne tuskin muuttuu niin kauan, kun someja käytämme: valtaosalle on iskostunut mieleen niin vahvasti tarve kasvattaa omaa näkyvyyttä — tässä tapauksessa suomenkielisen fanikulttuurin kustannuksella.
