Ihmeiden aika ei ole ohi

Voinen tässä maailmantilanteessa tunnustaa jotain, mikä vielä edellisen postaukseni aikaan olisi ollut kontroversaalia: olen monia vuosia kannattanut Suomen Nato-jäsenyyttä.

Syyt olivat minulle siihen aika selviä. En muista tarkalleen ottaen, minä vuonna tein päätökseni, mutta se oli todennäköisesti Krimin tapahtumien aikoihin. Olin silloin lukiossa, eli juuri sitä ikäluokkaa, jolloin tällaisista asioista voi alkaa olemaan jotain mieltä. Esimerkiksi yläasteella en nähnyt asiaa tärkeänä, mutta en minä ainakaan yläasteella paljoa tiennyt politiikan historiasta.

Argumenttini Natolle olivat aika selkeät ja monta kertaa muidenkin toistamat. Ensiksikin, Venäjä ei ole luotettava eikä ole koskaan ollutkaan. 90-luvun optimismin olisi pitänyt jäädä taakse jo viimeistään Georgian sodan kohdalla. Toiseksi, Suomea on helpompi puolustaa liittolaisten kanssa kuin yksin. Kolmanneksi, kriisin syttyessä jäsenyyden anominen on jo liian myöhäistä, vaan sen pitää tehdä rauhan aikana. Siksi halveksuin aina ajatusta Nato-optiosta juuri siksi, että se antaa mahdollisuuden myöhästymiseen.

Toisaalta on Suomen "puolueettomuus", jota pidän suomettuneena hapatuksena. Ymmärrän, että nevotteluja ohjaavilla neutraaleilla valtioilla on puolensa, mutta en halua asua sellaisessa valtiossa, kun tunnin ajomatkan päässä on Venäjän raja. Ruotsin ja Sveitsin kaltaisilla satumaalaisilla tällaiseen voikin olla varaa. Jostakin syystä tässä maassa ajatellaan puolueettomuuden olevan hyve. Että se tekee meistä muita moraalisesti parempia. Olen eri mieltä. Minun mielestäni, jos jotain kamalaa tapahtuu, silloin tulee olla hyvien puolella eikä puolueeton hiljainen hyväksyjä. Esimerkiksi vaikka kansanmurhan yhteydessä. Tässä mielessä Suomen puolueettomuus on ollut harhaa, sillä olemme kannanotoissa olleet selvästi osa länttä. Sen suojakilven, Naton, vain jätimme ottamatta.

"Jostakin syystä" oli muuten vitsi. Syyhän on tietysti se, että Neuvostoliitto on meille niin opettanut ja me seuraamme tätä naurettavuutta vielä 30 vuotta senkin jälkeen kun Neukkula potkaisi tyhjää.

Suurin osa kansasta oli kuitenkin kanssani eri mieltä. Ajateltiin, että Venäjä ei ole uhka ja jos siitä tulee sellainen, voidaan käyttää Nato-optio. Kuten jo sanoin, pidin tätä vaarallisena, koska siinä vaiheessa voi jo olla liian myöhäistä. Venäjähän on ollut uhka jo kohta vähintään 20 vuotta.

Mutta sitten tapahtui jotain ihmeellistä. Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyksen Ukrainaan, kansan päät pyörähti yhdessä yössä ja nyt ollaan virallisesti keskellä Natoon-hakuprosessia. En kyllä olisi uskonut, että näen tämän elinaikanani, mutta tässä sitä ollaan. Nyt kun päästäisiin vielä loppuun asti niin voisin kakun ostaa ja juhlia.

Yhdestä asiasta minun tulee kylläkin antaa Suomen kansalle tunnustusta. Olitte kaikki hyvin johdonmukaisia. Monet ulkomaalaiset kuvittelevat, että suomalaiset eivät halunneet Natoon ja sitten pelästyivät Venäjää ja nyt haluavatkin. Tämä ei ole totta. Ulkomaalaiset eivät tiedä Nato-optiosta.

Nato-option ehdot olivat, että Suomi ei liity Natoon, koska Venäjä ei ole uhka. Tietenkin sillä merkityksellä, että jos Venäjästä tulee uhka, Nato-prosessi lähtee käyntiin sillä sekunnilla. Vaikka oma käsitykseni uhasta oli täyttynyt jo vuosia sitten, kansan päätös oli, että Venäjästä tuli uhka vasta helmikuussa. Ja sitten kansa vaati, että Nato-prosessi käynnistetään sillä sekunnilla. Siinä ei paljon poliitikoilta kyselty. Näin sitä historiaa tehdään.

Suomalaiset olivat siis johdonmukaisia ja uskoivat Nato-optioon loppuun asti. Siihenkin asti, kunnes sen ehdot täyttyivät. Tulella leikkimistähän se oli, mutta onnistui onneksemme. Siinä on puolueiden, esimerkiksi Vasemmistoliiton (Nato-vastaisimpana puolueena) Nato-vastustajien turha inttää, että ei kun nyt vasta aletaan keskustella Natosta. Ei, kansalle on syötetty Nato-optiota vuosikymmeniä, ja nyt se optio lunastetaan. Itse poliitikot tämän pedin petasitte.

Yksi ylpeyden aiheistani on se, että pääsin vastaamaan Taloustutkimuksen toukokuun kyselyyn Nato-jäsenyydestä. Olen siis kuvassa, 76 prosentissa.

Loppuhuomautuksena se, että kun viime presidentinvaaleissa mediassa sanottiin, että Torvaldsin jääminen hännille johtuu siitä, ettei Natoon haluta... ärsytti, koska en minä Torvaldsia äänestänyt vaikka Natoon halusinkin.