Sosiaalinen media tappoi suomifandomin

Suomen paras sivusto -lista (apinax.com). Listalla mm. Dragon Ball- ja Salapoliisi Conan -sivuja.

Niin pian kuin opin lukemaan, päädyin 00-luvun puolivälissä aktiiviseksi faniksi internetissä. Niihin aikoihin fanikunnat koostuivat pääosin fanisivuista ja foorumeista — itse rakastin molempia. Ala-asteella tein omia nettisivuja erilaisilla valmiilla editoreilla, eninnä freewebsissä. Yläasteen korvilla opettelin raaka-HTML-koodaamaan sivuja, ja tätä harrastusta harjoitin peruskoulun loppuajan.

Samaan aikaan erilaiset foorumit kukoistivat, ja olin itsekin osallisena mm. moderaattorina erään fandomin suurimmalla suomenkielisellä foorumilla. Foorumit olivat myös keskeisiä paikkoja, joissa ihmiset jakoivat esimerkiksi fanifiktiota. Suomenkielisiin fikkiarkistoihin en muista törmänneeni.

Niihin aikoihin, kun opettelin HTML:ää, tapahtui kuitenkin myös jotain muuta. Facebook oli pikkuhiljaa kehittymässä ilmiöksi, ja sen vanavedessä myös sosiaalinen media yleensä. Ja tämä kehitys lopulta tappoi kulttuurin, johon kuuluivat fanisivut ja foorumit. Ja lopulta myös suomalaisen fanikulttuurin internetissä.

00-luvun suomalaista animefandomia voi kuvailla ennen kaikkea oma-aloitteiseksi. Päällä oli todellinen harrastuksen into. Fanisivuja oli pilvin pimein, ja joitain foorumejakin nousi ylitse muiden. Esimerkiksi Anikin foorumi oli varmaan aikansa isoin. Animeunioni oli Suomen animeyhdistysten yhteisö, jonka sivulla oli kaikenlaista Suomen animefandomille olennaista. Myös erilaisten alalajien, kuten yaoin, ystävät kehittivät omat sivunsa. Mukana oli siis paitsi sarjakohtaista, myös laajempaa fanitoimintaa.

Blogien pitäminen toki on pysynyt jotenkuten huudossa koko tämän ajan, mutta 10-luvun vaihteessa blogien pitäminen otti tietyssä porukassa etusijan. Samaan aikaan koettiin, että Twitter nähtiin tärkeänä osana Suomen animefanikuntaa — tuhoisin seurauksin, valitettavasti. Tumblr nousi fandomin ykköstukikohdaksi 2012 vuoden paikkeilla, ja paluuta entiseen ei ole enää tullut.

Aiemmin ihmisillä oli tapana postata fanitaidetta siinäkin tapauksessa, ettei se pääsisi deviantartin etusivulle. Sen tulisi näkemään tietty joukko ihmisiä, ja tämä oli ihan kaikkien hyväksymä fakta. Niinpä jokainen voi huoletta postata hauskan suomisanaleikin vaikka Fullmetal Alchemistista aiheelle tarkoitetulle foorumille tai dA-ryhmään. Se ei tulisi kiertämään ympäri nettiä kansan suuressa suosiossa, mutta ne, ketkä kuvan näkivät, varmasti kokivat sen olevan hauska.

Sosiaalinen media toimii erilaisella logiikalla. Siellä pyrkimys on maksimoida näkyvyys, tykkäykset ja jaot. Ja tämä maksimointi onnistuu parhaiten kirjoittamalla kaikki viestit ja sarjakuvanpätkät englanniksi. Lopulta kävi niin, että suomenkielisiä faniympäristöjä ei enää juuri ole. Ei ainakaan samassa mittakaavassa, kuin ennen.

Suuri osa kansasta, varsinkin nuorista, on täysin somen logiikan pauloissa. Saamme jatkuvasti kuulla, kuinka some aiheuttaa esimerkiksi jatkuvaa mielenterveysongelmien kasvua, kun nuoret kokevat hirveitä paineita niin ulkonäöstä kuin siitäkin, onko nyt tarpeeksi pidetty ja kuuluissa somen mittakaavassa, onko tykkäyksiä tarpeeksi. Tykkäyksetkin toimivat kuin riippuvuutta aiheuttava huume. Se sama somen kasvun aiheuttama yhteiskunnan muutos, joka tappoi suomifandomit, on myös muilla tavoin aiheuttanut meille enemmän haittaa kuin hyötyä.

Vaikka joitakin pienen piirin suomenkielisiä Facebook- tai Discord-ryhmiä voi toki olla olemassa, eivät ne millään tavalla vedä vertoja menneeseen. Edellä mainitut Animeunioni ja vastaavat sivut kuolivat 10-luvun puolivälissä. Anikin foorumi on ollut offlinessa vuosia. Vaikka kuvalaudat ovat voimavara, jotka ovat onnistuneet porskuttamaan tiensä internet 1.0:sta nykypäivään, on Ylilaudan /a/:kin aktiivisuudessaan pelkkä varjo entisestä.

Teoriassa somen sisäinen, suomenkielinen fandom voisi toimia. Näin kävi vuosina 2013-2015, kun Tumblrissa toimi "Jättiläisii turpaan" -Attack on Titan -fanijoukko. Tämä on kuitenkin monesti aika vaikeaa saavuttaa: Jättiläisii turpaankin vaati tiiviin Tumblr-yhteisön ja yllättäen räjähdysmäisesti suosioon nousseen sarjan. Siitäkään liekistä ei hiipuessaan jäänyt jäljelle juuri mitään.

Tilanne tuskin muuttuu niin kauan, kun someja käytämme: valtaosalle on iskostunut mieleen niin vahvasti tarve kasvattaa omaa näkyvyyttä — tässä tapauksessa suomenkielisen fanikulttuurin kustannuksella.

Danmein suosionräjähdys ja sateenkaarirepresentaation kysyntä

Muutama vuosi sitten tapahtui jotain, mitä ei olisi etukäteen voinut arvatakaan. Vaikka kiinalainen animaatio, donghua, oli alkanut saada jalansijaa, japanilaisen animaation fanit katsoivat sitä lähinnä nenänvartta pitkin; pyrkiihän moni donghua tyylillään selvästi imitoimaan animea. Ei siis olisi voinut uskoa, että vuonna 2018 alkaisi donghuan ulkomaalaisen suosion räjähdysmäinen kasvu... tai pitäisikö sanoa, että nimenomaan "danmei"-lajityypin donghua (joka on luonnollisesti johtanut danmein suosioon myös muissa medioissa).

Danmei on kiinan vastine japanin "BL:lle" eli Boys love -sarjoille. Nämä ovat siis sarjoja, joissa pääosassa ovat miesten väliset romanttiset suhteet. Kohdeyleisö on tyypillisesti naiset. Vuonna 2018 alkoi donghua "Mo Dao Zu Shi", eli vapaasti suomennettuna Demonisen kultivoinnin perustaja. Sarja on danmei, jossa seurataan sen päähahmojen, Wei Wuxianin ja Lan Wangjin, rakastumista toisiinsa, sekä näiden tunteiden hidasta hyväksymistä. Mo Dao Zu Shissa on vain yksi ikkupikkuriikkinen juttu. Se ei nimittäin millään tavalla ole ainoastaan, tai edes suurimmaksi osaksi, keskittynyt tähän romanssiin.

Ennen kaikkea Mo Dao Zu Shi on parodia kiinalaisesta wuxia-genrestä. Wuxia on kiinalaista fantasiaa, jossa yhdistyvät kamppailulajit, kiinalaiset filosofiat, kultivointi (eli itsensä henkinen kehittäminen kohti kuolemattomuutta) ja perinteiset ritaritarinoiden piirteet. Mo Dao Zu Shi onkin niin kiinalainen, että vasta-alkajan päätä huimaavat viittaukset tuntemattomiin kulttuuripiirteisiin ja wuxia-kliseisiin. Jos se yhtään lohduttaa, niin alkukankeuden jälkeen menoon pääsee nopeasti mukaan, ja muidenkin kiinalaisten sarjojen seuraamisesta tulee helpompaa.

Mo Dao Zu Shin tarina on murhamysteeri, joka täytyy ratkaista salapoliisityöllä. Sarja on kuin Game of Thronesin ja Avatar-piirretyn risteytys: kamppailulajein ja taikavoimin höystetyt klaanit taistelevat toisiaan vastaan sellaisella entisajan raakuudella, että maailman epäreiluus kiristää lukijan (tai katsojan) sydäntä. Se on kokonainen fantasiatarina, jossa on rikas taustakertomus, monimuotoiset hahmot ja syvällisempää sanomaa ja pohdintaa mietittäväksi ihmisyyden luonteesta. Se kertoo menetyksestä, perheiden sisäisistä vaikeuksista, petturuudesta, uskollisuudesta ja siitä tosiasiasta, että hyvillä tarkoituksillakin voi päästä huonoihin lopputuloksiin. Ja sen päähenkilöt nyt vain sattuvat olemaan kaksi miestä, jotka rakastuvat toisiinsa.

Minusta tämä viimeinen fakta on äärimmäisen tärkeää ottaa huomioon. Vaikka maailmassa on paikkansa sellaisille sateenkaarisarjoille, jotka keskittyvät romanssiin ja siinä se, on jo sokeallekin selvää, että suuri osa yleisöstä kaipaa enemmän. Ei pelkästään homohahmoja, jotka ovat olemassa omissa homoromanssisarjoissaan, jotka on pistetty karanteeniin kaikista muista genreistä. Ihmiset haluavat nähdä hyvin kirjoitettuja hahmoja, jotka voivat lentää miekalla ympäri taistelukenttää ja murskata aaveita, ja jotka silti saavat olla seksuaalivähemmistöjen edustajia.

Mielestäni mikään muu ei osoita tätä niin kovin, kuin fanikuntien ja fanifiktion olemassaolo. Joskus ihmisiä vähän ärsyttääkin se, miksi "kaikista" hahmoista missä tahansa sarjassa pitää fanien keskuudessa "tehdä homoja", että eikö heterohahmoja saa muka enää olla olemssa. Huomaamatta ehkä jää se, että useimmissa lajityypeissä, oli kyse fantasiasta, scifistä, seikkailusta tai vaikka niistä salapoliisitarinoista, sarjoissa ei yksinkertaisesti tapaa olla yhtään seksuaalivähemmistön edustajaa. Homohahmoja "tehdään" sinne, missä ne loistavat poissaolollaan. On siis täysin perusteltua vaatia, että seksuaalivähemmistöt (eli eivät siis pelkästään homot) saisivat esiintyä sellaisissakin sarjoissa, joissa heidän suuntautumisensa ei tarvitse olla heidän tarinansa ainoa pointti. Sellaisissa, jossa voi sukeltaa fantasian maailmaan samalla tietäen sen maailman olevan yhtä seksuaalisesti monipuolinen, kuin omamme.

Mo Dao Zu Shin suosio puhuu tässä asiassa mielestäni puolestaan. Vuonna 2019 alkuperäisiin Mo Dao Zu Shi -kirjoihin perustuen tehtiin ihmisten näyttelemä, 50-jaksoinen TV-sarja, joka suosiollaan räjäytti pankin. Nyt MDZS:n tekijän, Mo Xiang Tong Xiun, muutkin teokset (niin ikään myös danmei-sarjoja) ovat lähteneet nousukiitoon. Scum Villain's Self Saving System -kirjoista tehtiin 3D-animaatiosarja, ja toinen kausi sille on vireillä. Tian Guan Ci Fu -kirjoista on tehty 2D-animaatiosarjaa, jonka toinen kausi on myös tulossa. Lisäksi sille kuvataan parhaillaan ihmisten näyttelemää TV-sovitusta. Kaikista kolmesta sarjasta tehdään sarjakuvaa, ja MDZS:lle on lisäksi kertynyt useampia äänidraama-sovituksia sekä vielä julkaisematon mobiilipeli.

Kun kaverini näki MDZS-kortit seinälläni, hän totesi: "Ai sinäkinkö tykkäät näistä kiinahomoista, jotka ovat ihan kaikkialla?" Vaikutus on selvä, kukaan vähänkään aasialaisen fandomin suuntaan esimerkiksi Twitterissä ei varmasti ole näiltä "kiinahomoilta" voinut välttyä. Mutta huolimatta siitä, kuinka rajoitettua homoseksuaalisuuden esittäminen Kiinassa on (kaikki yllämainitut sarjat ovat animaatio- ja live action -versioissaan olleet erittäin sensuroituja niin, ettei hahmojen tunteita toisiaan kohtaan ole ääneen sanottu, vaan katsojan on pitänyt ymmärtää se eleistä ja katseista), tai siitä, mitä kritiikkiä itse kullakin saattaa olla BL-genreä kohtaan yleisesti tai jopa näiden sarjojen kontekstissa, on tässä yksi avaimista parempaan sateenkaarihahmojen kirjoitukseen. Monissa länsimaisissa sarjoissa, ja etekin sarjakuvissa, vähemmistöhahmot on esitetty erittäin epäedustavasti, kuin joinain kiintiöhahmoina, joiden olemassaolon syy palautuu aina heidän suuntautumiseensa. Joiden ympärillä ei ole sydäntä raastavaa, eeppistä tarinaa, vaan jotka kulkevat orpoina jonkin epämääräisen tarinankyhäelmän vanavedessä. (Pakollinen "ei kaikki länsimaiset sarjat" tähän).

Tähän asti fanifiktio on joutunut vastaamaan representaation janoisten fanien tarpeisiin. Niin se tulee tekemään myös tulevaisuudessa. Mutta odotan innolla sitä päivää, kun joku BL-genren ulkopuolella ja ehkä jopa tässäkin päässä maailmaa ymmärtää, millaiselta representaatio voi parhaimmillaan näyttää.

Tian Guan Ci Fun päähahmot Xie Lian ja Hua Cheng ovat animaatiosovituksessaan saaneet säilyttää enemmän romanttista jännitettä, kuin aiemmat MXTX-sarjojen sovituksien parit.

Kuinka tilaan Japanista (krääsä, doujinshit, proxyjen käyttö)

Etenkin monille animen, mangan, japanilaisten videopelien ja j-musiikin harrastajille tulee joskus tilanne, että kutkuttaisi tilata jotain Japanista. Oli kyseessä sitten fanikrääsää tai paikallisia erikoisuuksia, kaikkea ei olekaan saatavilla Japanin ulkopuolelta! Mutta Japanista tilaaminen osoittautuu nopeasti hieman konstikkaaksi, sillä japanilaiset nettikaupat tai myyjät harvoin postittavat tavaraa ulkomaille. Kuinka siis edetä, jos löytää jotain mieleistä japanilaisesta nettikaupasta?

1. Nettikaupat

Käydään ensiksi läpi muutamia kauppoja, joista voi ostaa. Sanotaan, että haluat ostaa nimenomaan fanitavaraa, doujinsheja (Gen, BL tai hentai), japaninkielisiä mangapokkareita tai korttipelitavaraa. Mikäli haluat vältää kaiken kikkailun proxyjen eli välityspalvelujen kautta, voit kokeilla Goods Republicia, Otaku Republicia, Doujin Republicia, Manga Republicia ja TCG Republicia. Nämä ovat sivuja, joilta voi ostaa Surugaya-kaupan tuotteita melkeinpä mihin maahan tahansa ilman mitään ylimääräisiä vaiheita. Kaikissa Japanin ostoissa kannattaa kuitenkin muistaa, että tuotteiden saapumisessa perille asti menee yleensä viikkoja.

Nämä "Republic"-sivut toimivat sillä logiikalla, että ne tilaavat tuotteet itselleen ja lähettävät ne sitten sinulle. Eli kuin välityspalvelu? Ei aivan, Republic-sivut nimittäin toimivat ostajan päässä aivan kuten mikä tahansa muukin nettikauppa. Postikulut ovat ilmaiset. Erittäin helppoa ja huoletonta ostajalle! Asiakaspalvelu on myös kokemuksen perusteella hyvää. Varoituksen sana, kuitenkin: nämä sivut ovat KALLIITA. Ne saattavat myydä tuotteita jopa kymmenkertaisella hinnalla niiden alkuperäiseen Surugaya-hintaan verrattuna.

Mikä Surugaya sitten? Surugaya on japanilainen nettikauppa, jossa myydään käytettyä tavaraa. Kalliimmille tilauksille postikulut ovat ilmaiset, mutta toimitus yleensä kestää.

Muita nettikauppoja, joita voisi mainita, ovat esimerkiksi Otamart, Mercari, Yahoo Auctions, Amazon Japan ja Booth. Mercari on samantyylinen Surugayan kanssa. Otamartissa myydään myös käytettyä tavaraa, ja tilauksen tekemiseen tarvitsee monesti puhua myyjälle japaniksi. Yahoo Auctions on huutokauppasivu. Amazon lienee itsestäänselvä, ja Booth on sivusto, jolla japanilaiset taiteilijat myyvät töitään. Mukaanlukien tietysti fanitaiteilijat.

2. Proxyn käyttäminen

Mikäli löydät jotain mielenkiintoista miltä tahansa yllä mainitulta sivulta (Republiceja lukuunottamatta), joudut käyttämään proxya saadaksesi tuotteen Suomeen. Proxyt ovat nettisivuja, jotka tilaavat tuotteen puolestasi Japanin sisällä, ja välittävät tuotteen sitten sinulle. Ne vievät välistä hieman "palvelumaksua", joten joudut maksamaan tuotteesta enemmän, kuin japanilainen ostaja.

Proxyja on useita, esimerkiksi Buyee, ZenMarket, FromJapan, WhiteRabbitExpress ja monia muita. Itselläni on kokemusta vain WhiteRabbitExpressistä, mutta voin suositella sitä. Toisin kuin jotkin toiset proxyt, WRE:ssä vastaasi ei tule mitään yllättäviä lisäkuluja, vaan tiedät tilauksesi hinnan alusta lähtien. Ainoastaan postimaksu pitää maksaa tilausta myöhemmällä hetkellä.

Kuinka proxyt siis toimivat? WRE:n nettisivuilla lisäisit tilauksen, johon listaat tuotteen nimen, nettiosoitteen ja hinnan jeneissä. Tuotteiden hintojen lisäksi maksat palvelumaksun sekä postimaksun, jolla proxy tilaa haluamasi tuotteet. Sillä postimaksut ovat tässä vaiheessa vain arvioita, saatat joutua maksamaan muutaman dollarin enemmän (sinulle lähetetään asiasta sähköposti), tai saatat saada rahaa takaisin, mikäli maksut olivat arviota pienemmät. Saat sähköpostiisi viestin, milloin tilaamasi tuotteet ovat saapuneet proxyn varastoon, minkä jälkeen sinun tulee yhdistää (consolidate) tuotteet yhteen pakettiin ja lopuksi maksat tämän paketin postituksesta Suomeen. Muista, että joudun Suomen päässä maksamaan vielä tullin ALV:in ja Postin käsittelymaksun.

Tuntuuko hankalalta? Ongelmia ei pitäisi tulla niin kauan, kun osaat edes jotenkuten englantia. WRE:ssä ainakin on hyvä ja toimivat asiakaspalvelu, jotka auttavat mielellään ongelmissa, sivun käytössä, sekä voivat laittaa japanilaisille myyjille viestiä, mikäli se on tarpeen.

Vaikka suosittelen WRE:tä, ei se aina ole toiminut minulle ongelmitta. Kerran osa tilauksestani hukkui Japanin postiin. Otin kuitenkin WRE:n asiakaspalveluun yhteyttä (löytyy tilauksen vierestä nettisivulta), ja he tilasivat minulle uudet kappaleet ilman lisämaksua. Pari kertaa heidän nettisivunsa ovat myös takkuilleet. Kerran nettisivulle ei tullut tietoa tuotteideni saapumisesta, vaikka ne olivatkin saapuneet varastoon. Toisella kerralla sivu jumittui niin, etten nähnyt tilaukseni tilaa. Nämäkin selvisivät laittamalla aspaan viestiä. WRE säilyttää tuotteita varastossaan n. 30 päivää. Siis mikäli alkaa näyttää siltä, että osa tuotteista ei kahdenkymmenen päivän päästä ole saapuneet varastoon, kannattaa laittaa aspaan viestiä.

3. Entä jos olen japani pro?

Jos osaat navigoida japaninkielisiä nettisivuja tarpeeksi hyvin, ettet kaipaa lisäapua tai ketään muuta tilaamaan puolestasi, kannattaa kokeilla Blackshipiä. En ole itse käyttänyt, mutta olen kuullut kehuja. Sivu on samoilta tekijöiltä, kuin WhiteRabbitExpress.

Blackshipissä tilaat tuotteet nettisivulta ihan itse, mutta laitat osoitteeksi Blackshipin antaman varaston osoitteen. Sieltä varastosta Blackship lähettää tuotteen sinulle. Joudut tietysti silti maksamaan tuotteiden hinnat, postimaksut ja varastotilan, mutta säästät palvelumaksuista! Tämä on siis proxyja halvempi tapa shoppailla.

4. Eivät kaikki japanilaiset kaupat kaipaa proxya

On myös japanilaisia kauppoja, joista voi ostaa ilman proxya. Tällaisia ovat esimerkiksi CDJapan ja amiami. Molemmissa on uusia tuotteita laidasta laitaan. Olen ostanut molemmista, ja perille ovat aina tulleet. CDJapanin sivuilla (en muista amiamista) on myös bonuspistejärjestelmä, jossa saat ostoksista bonuspisteitä tuotteen hinnan mukaan. Voit käyttää pisteitä saadaksesi alennusta tulevista tuotteista. Olen itse hyödyntänyt CDJapania ennakkotilaustuotteiden osalta. Näistä kauposta maksat tietysti tuotteiden hinnat ja postituksen Suomeen, ihan kuten mistä tahansa muustakin verkkokaupasta.

Tässä siis pienoinen ohje, oman kokemuksen perusteella kirjoitettu. Jännitti itse kokeilla proxyja, sillä ne kuulostivat hankalilta, mutta nyt on tullut tilailtua niin paljon viimeisen vajaan kahden vuoden aikana, että kukkaro kiittää (not). Kaikista suurin uhka tässä onkin shoppailuaddiktio. ;)